|
28.10.2009 01:56 |
QUO VADIS Suomen Salosta.
”Quo Vadis on suomalaisen teatterin tunnustettu äpärälapsi.”
Vuonna 1985 perustettua teatteria ovat alusta asti johtaneet kirjailija/puuseppä/keksijä Markku Hoikkala ja kirjailija/teatteriohjaaja Otso Kautto. Alkuvuosinaan Quo Vadis oli punk-henkinen nuorten tekijöiden manifesti lihan ja pyhän yhteenliittymästä, sittemmin Quo Vadis kehittyi tunnustettujen ammattilaisten (joita nuorista tekijöistä oli kehittynyt) teatterilaboratorioksi. Ryhmällä ei ole vakinaista esiintymistilaa, nomadinen ajattelu ja rakenteiden keveys ovat olleet toiminnan ytimessä. Quo Vadis on harjoitellut Lapin erämaissa, Pyrenneiden vuoristossa kiipeillen ja Suomen vesistöjä meloen.
Koska harjoitukset on järjestetty näyttelijöiden lomien aikana on perheet otettu mukaan. Lastenhoito-ongelma on ratkaistu laittamalla lapsetkin lavalle, ja vähitellen heistä on kasvamassa Quo Vadiksen uusi sukupolvi. (Tehtiin teatteria mutta keksittiin heimo.)
Vuonna 2007 valmistunut jurtta aloitti uuden jakson Quo Vadiksen taipaleella. Säännöllinen, ympärivuotinen esitystoiminta tuli mahdolliseksi. Lisäksi jurtassa tiivistyy ryhmän liki neljännesvuosisadan kestänyt kokemus ihanteellisesta teatteritilasta. Quo Vadiksen kotikaupunki on Salo, kaupunki joka tunnetaan myös Nokian kotipaikkana. Quo Vadiksen jurtta edustaa hiukan toisenlaista käsitystä mobiilista kommunikaatiosta.
”Quo Vadis tekee häpeämättömän viihteellistä taidetta.”
|
QUO VADIS 25-VUOTISJUHLAFESTIVAALI
Quo Vadis täyttää elokuussa 25 vuotta – kunnioitettava ikä pienteatterille! Juhlan kunniaksi ryhmän kotikaupungissa Salossa järjestetään Quo Vadiksen uusinta ohjelmistoa ja lastenteatteria esittelevä pienoisfestivaali. Jurtta nousee kolmeksi päiväksi Taidemuseo Veturitallin pihapiiriin.
Ohjelmassa on teatteria lapsille ja aikuisille, Quo Vadiksesta tehtyjä dokumenttielokuvia sekä Veturitallin kahvilassa pienimuotoinen valokuvanäyttely, joka valottaa Quovan matkaa Suomen Salosta maailmankiertueelle. Tervetuloa, niin heimon jäsenet kuin vanhat ja uudetkin ystävät!
Veturitallin kahvila palvelee vieraita festivaalin ajan ja aukeaa tuntia ennen ensimmäistä esitystä ja on avoinna aina viimeisen esityksen loppuun asti (pe 18–22, la ja su 14–21). Lippuja voi varata Quo Vadiksen nettisivujen kautta. Klikkaa tästä päästäksesi varausjärjestelmään. Ennen esityksiä lipunmyynti Veturitallin kahvilassa.
Tapahtuman järjestää Teatteri Quo Vadis ja Salon Taidemuseo Veturitalli Perjantai: 19.00-20.30 Jurtassa: Runousoppi II 21.00-21.30 Jurtassa: Quova historiikin katselu 21.30-22.00 Veturitallin kahvila vielä auki
Lauantai: 15.00-16.15 Jurtassa: Pelastetaan äiti 18.00-18.45 Jurtassa: Ihmisvihaajan matkassa -dokumenttielokuva 19.00-20.30 Jurtassa: Runousoppi II 21.00-21.30 Jurtassa: Quova historiikin katselu
Sunnuntai: 15.00-16.15 Jurtassa: Pelastetaan äiti 18.00-18.45 Jurtassa: Ihmisvihaajan matkassa -dokumenttielokuva 19.00-20.30 Jurtassa: Guru 21.00-21.30 Jurtassa: Quova historiikin katselu

|
|
OHJELMISTO 25-VUOTISFESTIVAALILLA
 PELASTETAAN ÄITI Vahvasti visuaalinen seikkailusatu kertoo pienestä tytöstä, joka pelastaa äitinsä Sinisen kynsistä. Esityksen aikana näyttelijä Annina Rokka kuljettaa katsojat kymmenen roolinsa kautta kotoa autiomaahan, merelle ja vuorille. Vauhtia, taikatemppumaista kekseliäisyyttä ja virtuositeettia sisältävä näytteleminen tarjoaa pohdiskeltavaa ja ravitsevia tunnekylpyjä myös lasten vanhemmille. Pelastetaan äiti on lavastaja Nina Mansikan ja näyttelijä Annina Rokan luoman pukulavastuksen ympärille kirjoitettu lastennäytelmä.
Esitys on suunnattu yli viisivuotiaille. Kesto 45 min.
Esitykset: la 28.8. klo 15.00 su 29.8. klo 15.00
RUNOUSOPPI II Kustavin kirjallisuusviikoilla heinäkuussa ensi-iltansa saanut Quo Vadiksen Runousoppi II yhdistää runoutta ja rockia. Esitys on jatkoa Quo Vadis Poetry Bandin monivuotiselle projektille, joka on kasvanut bänditoiminnan ja runomusiikin ympärille. Jurtassa runous palaa takaisin alkulähteilleen – tarinankerronnan ja manauksen sekä henkilökohtaisen ja yleisen kohtaamispisteeseen. Quo Vadiksen tanssijat ja muusikot luovat sanoille vahvan fyysisen läsnäolon. Esityksen materiaalina on Otso Kauton, Marko Järvikallaksen ja Markku Hoikkalan runoja. Esitystä ei suositella alle 15-vuotiaille. Kesto 1 h 20 min. Esitykset: pe 27.8. klo 19.00 la 28.8. klo 19.00

GURU Guru on itsenäinen jatko-osa Usko, Toivo, Rakkaus -trilogialle, jossa seurattiin keskushenkilöiden aiempia seikkailuja. Nyt päähenkilöt ovat vanhentuneet kirjoittajien ja esiintyjien myötä. Raiska on päätynyt median rakastamaksi Guruksi joen yläjuoksulle, Hapsu edustaa mekaanisia elämäntahdistimia ja Tuulikin biologinen kello tikittää. Tapahtumien turbulenssi kiihtyy kun kolmikon leiriin ilmestyy ulkopuolinen henkilö, Tunteet. Ihmissuhteita ruotivan komedian henkinen maasto on new-age -ajattelun hapattama mielekkyyden metsästys, elämäntapaoppaisiin tarraaminen ja halu uskoa edes johonkin. Esitystä ei suositella alle 15-vuotiaille. Kesto 1 h 30 min. Esitys: su 29.8. klo 19.00
|
...
|
|